Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salsat ja dipit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salsat ja dipit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Grillatut kolmioleivät tomaatti-pinaattisalsalla

Grillissä paahdettuna leivistä tulee mukavan rapsakoita ja ne maistuvat herkullisilta pelkän levitteenkin kanssa. Myös erilaiset salsat sopivat grillatuille paahtoleiville erityisen hyvin ja ne myös raikastavat muutoinkin usein melko tuhtia grilliruokaa. Tein tällä kertaa salsaa tomaateista ja aurinkokuivatuista tomaateista, joiden sekaan lisäilin pinaattia ja punasipulia. Muutkin yrtit sopivat sekaan mainiosti ja ensi kerralla aionkin kokeilla samaa basilikalla, joka maistuu erityisen hyvin tomaattien rinnalla. Paahtoleipien kanssa grillissä kypsyi kanaa, jonka lisukkeena söimme raikasta tomaattisalaattia.



Ainekset:
5 tomaattia
1/4 purkillista aurinkokuivattuja tomaatteja
puolikas punasipuli
kourallinen tuoretta pinaattia
mustapippuria

+ ruispaahtoleipää ja (sinappia)
 


Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja leikkaa leivät keskeltä kahtia eli kolmioiksi. Grillaa ne kevyesti molemmin puolin.

Pese tomaatit ja pilko ne vähintään neljään osaan. Poista siemenet ja muu pehmytosa. Pilko tomaatit kuutioiksi. Pilko myös aurinkokuivatut tomaatit. Kuori sipuli ja hienonna se. Huuhtele pinaatin lehdet, kuivaa ne hyvin ja hienonna salsan sekaan. Mausta ripauksella mustapippurilla.

Tarjoile salsa grillattujen paahtoleipien päällä. Halutessasi voit sipaista leiville hieman sinappia antamaan lisämakua.


lauantai 3. toukokuuta 2014

Paprikasalsaa, sitruuna-timjamibroileria ja mangolassia

Vaikka vappusää oli melko kolea ja pilvinen, oli siitä huolimatta aika kaivella grilli talviteloiltaan ja grillailla kevään ensimmäiset broilerileikkeet. Vappupäivän lounaamme olikin sekoitus grilliruokaa ja raikkaan kesäistä paprikasalsaa kera ihanan jälkkärin, mangolassin.Tarkoituksena olisi ollut nauttia vappulounas terassilla, mutta ilman koleuden vuoksi siirryimmekin sisälle lämpimään. Pienillä koristeluilla myös keittiömme sai hieman vappufiilistä, joten siirretään nuo terassiruokailut suosiolla kesemmälle ja nautinnollisempiin ilmoihin. Tämän vappulounaan hitiksi taisi nousta tuo vanha suosikki timjami, jolla maustoimme sekä salsan että broilerit. Timjami ja sitruuna toimivat vaan niin kivasti yhteen! Tomi Björkin jo pääsiäisen aikoihin testattu (silloin kuvat jäivät ottamatta) mangolassi oli jälkkärinä jälleen ihanan hedelmäinen ja samettisen pehmeän makuinen. Grilliruoan jälkeen mangolassi toimii kyllä älyttömän hyvin, mukavan hedelmäistä vastapainoa suolaisemmalle grilliruoalle. Plussaa myös siitä, että se on todella helppo ja nopea valmistaa!


Paprikasalsa:
2 punaista paprikaa
1 punasipuli
n. ½ dl tuoretta timjamia 
oliiviöljyä
hieman sitruunamehua
suolaa
mustapippuria









Pese paprikat ja poista siemenet. Leikkaa paprikat pieniksi kuutioiksi. Kuori punasipuli ja hienonna se. Sekoita salsan ainekset keskenään ja mausta vielä lopuksi ripauksella suolaa ja mustapippuria.



Marinadi timjami-sitruunabroilereihin:
pari rkl sitruunamehua
pari rkl tuoretta timjamia
1-2 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl ketsuppia
suolaa
sokeria
mustapippuria

+ broilerin ohutleikkeitä





Halkaise sitruuna ja purista sitruunamehua pieneen kulhoon. Hienonna tuore timjami hyvin pieneksi silpuksi ja kaada sitruunamehun sekaan. Lisäile oliiviöljy ja ketsuppi. Mausta suolalla, sokerilla ja mustapippurilla makusi mukaan. Sekoita marinadin ainekset hyvin. 

Marinoi broilerileikkeet ennen grillaamista ja anna niiden marinoitua ½ - 1 tunti huoneenlämmössä. Valele broilerileikkeitä marinadilla pari kertaa grillaamisen aikana, jotta ne pysyvät mehevinä.


Mangolassi:
1 prk (425g/225g) mangoviipaleita
1 appelsiini
1 banaani
3-4 rkl maustamatonta jogurttia
1 rkl palmusokeria

Kuori banaani ja paloittele se. Kuori appelsiini, poista siemenet ja paloittele viipaleet. Sekoita banaanit, appelsiinit ja mangot. Lisää jogurtti ja palmusokeri. Sekoita sauvasekoittimella tai blenderillä tasaiseksi.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Helppo Dijon-sinappi

Joulusinappia on tullut tehtyä jo kolmena peräkkäisenä vuotena tällä samalla hyväksi todetulla reseptillä, jonka olen joskus napannut jostakin lehdestä. Sinapista tulee melko voimakkaan makuista, koska siinä ei ole käytetty sokeria tai kermaa. Makeutuksena sinapissa on käytetty ainoastaan hunajaa, joka antoi sinapille oikein mukavan makuvivahteen. Viiniksi sinappiin soveltuu kuiva valkoviini, jonka ei tarvitse olla kuitenkaan kovin hapokas. Tällä kerralla valitsemani valkoviini oli ehkä hieman liiankin hapokas, jonka epäilen olleen syynä sinapin pieneen sivumakuun. Mutta hyvin sinappi silti kinkulle soveltui, eikä se syömättä jäänyt.



Ainekset:

2 dl kuivaa valkoviiniä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 dl sinappijauhetta
2 rkl hunajaa
½ rkl öljyä
1 tl suolaa




 



Pilko salottisipulit ja valkosipulinkynnet. Keitä sipuleita valkoviinissä 5-10 minuuttia miedolla lämmölla. Siivilöi neste ja anna sen jäähtyä. Sekoita sinappijauhe jäähtyneeseen nesteeseen koko ajan sekoittaen. Lisää hunaja, öljy ja suola. Kuumenna hiljakseen kunnes sinappi paksuuntuu. Älä kuitenkaan keitä. Säilö sinappi puhtaaseen lasipurkkiin.


torstai 19. joulukuuta 2013

Punajuurihummus


Perinteinen Hummus on yksi lempparidipeistäni ja sitä tuleekin tehtyä aika ajoin aina hummusikävän iskiessä. Hummus on mahtava dippi kasviksille ja leiville ja mitä nyt ikinä dipata saattaa, hummus soveltuu  useimmiten hyvin. Maku-lehden reseptillä kokeilin nyt punajuurihummusta ja hyvää oli tämäkin versio. Hyvin erilainen perinteiseen hummukseen verrattuna mutta silti hyvä ja mukavan raikas. Viime aikoina blogissa onkin näkynyt useampia punajuurireseptejä. Syynä se, että ostin ison säkin punajuuria, joita on nyt sitten täytynyt valmistaa monin tavoin.

Ainekset:

300g (4kpl) punajuuria 
1 prk (n. 380g/230g) kikherneitä
½ dl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl seesamitahnaa eli tahinia
½-1 sitruunan mehu
1 tl juustokuminaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
luonnonjogurttia

Keitä, kuori jä jäähdytä punajuuret. Paloittele ne. Valuta kikherneet ja huuhtele ne. 
Sekoita ainekset luonnonjogurttia lukuun ottamatta sauvasekoittimella tai tehosekoittimella sileäksi tahnaksi. Lisää luonnonjogurtti ja sekoita. 

Tarjoa hummusta esimerkiksi dippinä leivän kanssa. Dipattavaksi leiväksi sopii hyvin hieman kuivahtanut ruisleipä tai paahtoleipä. Viipaloi leivät ja paahda niitä paistinpannulla oliiviöljyssä kunnes ne ovat rapeita.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Snacksejä joka makuun

Viikonloppuisin on mukavaa herkutella ja näperrellä ruoan parissa enemmän kuin arkena, jolloin tulee usein syötyä mitä ehtii ja mikä valmistuu suhteellisen nopeasti. Viikonlopun leffa-iltaan erilaiset Snacksit ovat juuri sopivaa pikkupurtavaa ja niiden valmistelu porukassa mitä mukavinta ajanvietettä. Tälläkin kertaa (mitä harrastetaan meillä melko usein) pöytä täyttyi pienistä naposteltavista, joista jokainen pystyi valitsemaan lautaselleen mieleistään. Vaikka Snacks-pöytä koostui melko kasvisvoittoisista ja kevyistä herkuista (okei, juustoja, sipsejä ja karkkeja ei lasketa), ei nälässä tarvinnut kenenkään olla. 


Ihania snack-vaihtoehtoja:

porkkanoita, kurkkuja ja paprikoita tikuiksi leikattuna + dippiä
riisikakkuja, joita voi täyttää haluamillaan täytteillä
katkarapuja
kylmäsavulohta
avokadoviipaleita
salaatinlehtiä
tomaatti-mozzarella-sipulisalaattia mustapippurilla ja oliiviöljyllä maustettuna
viinirypäleitä
rusinoita
erilaisia juustoa
cocktailpiirakoita + munavoita
sipsejä
karkkeja


maanantai 14. lokakuuta 2013

Rapeat juuressipsit ja avokado-wasabidippi

Valloittavan rapsakat ja ihanasti rouskuvat juuressipsit ovat mainio vaihtoehto perinteisille sipseille. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ja mikä parasta, juuressipsejä voi vetää hyvällä omalla tunnolla vaikka ison kulhollisen. Nam!

Juuressipsit:

porkkanaa
bataattia
lanttua
oliiviöljyä
suolaa

Pese ja kuori pari porkkanaa, lanttu ja bataatti. Leikkaa juureksista pitkulaisia suikaleita perunankuorimaveitsellä. Laita suikaleet kulhoon, lisää sekaan loraus oliiviöljyä ja kunnon ripaus suolaa. Sekoita. Levitä suikaleet uunipellille leivinpaperin päälle. Paista suikaleita uunin alatasolla 175-asteessa noin 15-20 minuuttia, laske sen jälkeen lämpö noin 80-asteeseen ja pidä suikaleita uunissa kunnes ne alkavat olla rapsakoita, noin 40 minuuttia. Varo polttamasta juureksia! Lisää suolaa tarvittaessa makusi mukaan.



Herkullistakin herkullisempi Avokado-wasabidippi sopii juuressipseille valtavan hyvin. Dipin resepti on mukailtu Sara La Fountainilta 24kitchenistä.



Avokado-wasabidippi:

2 avokadoa
2 dl kermaviiliä
1-2 valkosipulinkynttä
n. 3 tl wasabia (maun mukaan!)
ripaus suolaa

Halkaise avokado ja poista kivi. Koverra sisältö kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Lisää kermaviili, hienonnettu valkosipulinkynsi ja wasabi kulhoon avokadojen sekaan. Mausta ripauksella suolaa. Sekoita sauvasekoittimella. Lisää wasabia ja suolaa maun mukaan.

 

Ja sitten vain herkuttelemaan! Kuvassa myös herkullisia ja mukavan rapeita lehtikaalisipsejä, joista reseptiä myöhemmin..


keskiviikko 28. elokuuta 2013

Grillattuja jättikatkaravunpyrstöjä, meloni-mangosalsaa ja fetaperunoita

Koska kesä alkaa olla pian loppusuoralla, on aika ottaa kesästä vielä ilo irti ja laittaa grilli kuumaksi! Vihdoin ja viimein, saimme aikaisiksi grillata jättikatkaravunpyrstöjä, jotka ovat kuumotelleet mielessä jo pienen ikuisuuden. Viime viikolla kampaajalla istuessani, satuin näkemään Anna-lehdessä (taisi olla heinakuun numero?) ihanan kesäisen kuvan grillatuista katkaravuista ja salsasta, joka sisälsi ainakin vesimelonia ja mangoa. Kuvat jäivät kutkuttelemaan siinä määrin, että eikun tuumasta toimeen ja keittiön puolelle ahertamaan. Samaisessa lehdessä oli myös herkullinen perunaohje, johon tuli fetajuustoa punasipulin ja tillin kera. Tämä kruunasikin kokonaisuuden ja herkullinen päivällinen valmistui näistä näköhavaintoihin perustuvista resepteistä!
 

Grillatut jättikatkaravunpyrstöt:

150 g jättikatkaravunpyrstöjä
limetin mehua
chilirouhetta
mustapippuria
oliiviöljyä 
 









Sulata katkaravut jääkaapissa. Mausta limetin mehulla, chilirouheella ja mustapippurilla. Laita katkaravut vartaisiin. Valmista limetin mehusta, mustapippurista ja oliiviöljystä sekoitus, jolla sivelet katkaravut ennen grillausta, jotta ne eivät tartu ritilään kiinni.



Meloni-mangosalsa:

1/3 vesimelonia
1 mango
pieni punasipuli
ruukku korianteria
mustapippuria

Kuutioi vesimeloni ja mango. Kuori ja silppua punasipuli. Laita ainekset kulhoon ja lisää korianteri. Sekoita. Mausta mustapippurilla.

Vinkki: Lisää salsaan chiliä, jos haluat tulisuutta!

Fetaperunat:

varhaisperunoita
punasipulia
fetajuustoa
tilliä
mustapippuria

Pese perunat ja keitä ne. Leikkaa sipuli puolikkaiksi renkaiksi. Pilko perunat kolmeen osaan ja asettele tarjoiluvadille. Lisää päälle punasipulia, fetajuustoa ja tilliä. Mausta mustapippurilla. Tarjoile lämpiminä.



Herkullista! Ensi kerralla ostan tosin jättikatkaravunpyrstöjä kaksi pakettia, kahdelle yhdessä oli hieman liian vähän ;)


tiistai 21. toukokuuta 2013

Täytetyt pitaleivät

Pitaleipien taikinan ohjeen otin Maku-lehdestä.
Pitaleivät onnistuivat hyvin, vaikka ennakkoon jännitin kohoaako taikina uunissa ontoksi. Mutta kyllä se vain kohosi ja tuloksena oli oikein kauniita pitaleipiä, joihin mahtui täytettäkin mukavasti sisään. Pitaleipien täytemahdollisuudet ovat miltei rajattomat, joten täytteeksi sopivat niin kasvikset, juustot, lihat kuin erilaiset dipitkin. Pöytään voi kattaa erilaisia täytevaihtoehtoja, joista jokainen syöjä löytää varmasti itselleen mieleistä. Näitä täytyy tehdä toistekin!


Taikina: 8 pitaleipää

3 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
7 dl vehnäjauhoja










Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja öljy. Alusta taikinaan vehnäjauhot.

Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä taikinapalat palloiksi. Kauli pallot ohuiksi pyöreiksi levyiksi. Yhdelle pellille sopii neljä pitaleipää. Käytä leivinpaperilla tarpeeksi jauhoja, ettei taikina tartu kiinni paperiin!

Paista uunissa 275-asteessa noin 7 minuuttia tai kunnes pitaleivät ovat kohonneet ontoiksi ja ne ovat päältä rusehtavia.

Täytteet:

salaattia
kurkkua
tomaattia
punasipulia
paprikaa
fetajuustoa
kebablastuja
jauhelihaa (sipulia + valkosipulia)
tsatsikia

Valmista pitaleipien väliin tulevat täytteet. Viipaloi kasvikset ja paloittele juusto. Valmista tsatsiki, ohjeen löydät täältä. Ruskista jauheliha sipulin ja valkosipulin kanssa. Kuumenna valmiiksi kypsennetyt kebablastut.

Nosta täytteet pöytään tarjolle pitaleipien kanssa. Tarjoile heti. 


maanantai 13. toukokuuta 2013

Hummus

Tätä ihanaa kikhernetahnaa on aivan pakko tehdä ajoittain. Se sopii mainiosti dipiksi kasviksille, lihapullille ja leiville sekä lisukkeeksi lautaselle muutenkin. Hummuksessa on myös mukavasti proteiinia, joten se on oikein hyvä vaihtoehto dipiksi myös ravitsevuudeltaan.


Ainekset:

200 g kikherneitä
vettä
1 rkl tahinia eli seesamitahnaa
2 rkl sitruunan mehua
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Valmista kikherneet pakkauksen ohjeen mukaan. (Eli liota kikherneitä vähintään 8 tuntia ja keitä niitä noin tunti.)

Soseuta valmiit kikherneet sauvasekoittimella. Lisää joukkoon sopiva määrä vettä, noin 1/2 dl, että soseuttaminen on helpompaa ja seoksesta tulee tahnamaisempi. Lisää seokseen sitruunan mehu, tahinitahna, silputut valkosipulinkynnet sekä loraus öljyä. Mausta hummus juustokuminalla, suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hyvin. 

Laita hummus tarjoiluastiaan ja lisää päälle kerros oliiviöljyä maun mukaan.

Tsatsiki



Ainekset:

200 g turkkilaista jogurttia
2 valkosipulinkynttä
1/3 kurkkua raasteena
1 tl sitruunan mehua
1 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria







Raasta kurkku ja valuta kurkkuraaste siivilässä hyvin. Hienonna valkosipulinkynnet silpuksi. Lisää kurkkuraaste ja valkosipulisilppu turkkilaisen jogurtin sekaan. Sekoita joukkoon myös sitruunan mehu ja hunaja. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Avokado-mangosalsa ja Tomaattisalsa

 
Avokado-mangosalsa

3 kypsää avokadoa
1 mango
puolikas punasipuli
2 valkosipulinkynttä
puolikas punainen chili
1 limetin raastettu kuori ja limetin mehu
mustapippuria
suolaa






Kuori avokadot ja mango sekä kuutioi ne. Silppua punasipuli ja valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja silppuja se pieniksi paloiksi. Lisää limetin raastettu kuori ja limetin mehu. Sekoita salsan ainekset. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Sekoita sauvasekoittimella.



Tomaattisalsa

4 tomaattia
puolikas punainen chili
puolikas punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 rkl limetin mehua
persiljaa 
mustapippuria








Poista tomaateista siemenet ja leikkaa kuutioiksi. Paloittele punasipuli ja valkosipuli. Poista chilistä siemenet ja silppua pieniksi paloiksi. Lisää limetin mehu. Sekoita salsan ainekset keskenään. Mausta persiljalla ja mustapippurilla.



Salsat sopivat tarjottaviksi esimerkiksi kasvisten, leivän, grilliruoan ja savukalan kanssa!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...