Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aasia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Sushiherkuttelua - Makirullia, Nigiri-susheja, Temaki-sushitötteröitä ja Kalifornian sushirullia

Kun sushihimo yllättää, lähtee se vain yhdellä tavalla pois - syömällä sushia! Tällä kertaa ei huvittanut tyytyä vain pelkkään yhteen sushityyppiin, joten näpertelin susheja ihan ajan kanssa useampaa eri sorttia. Yleensä sushien valmistaminen on rajoittunut ehkä siihen tunnetuimpaan sushilaatuun, eli perinteiseen makirullaan. Ajattelin kuitenkin, että miksipä en kerrankin kokeilisi jotain muuta, joten makirullien rinnalle tein nigiri-susheja ja "nurinpäin rullattuja" kalifornian sushirullia, joita koristelin seesaminsiemenillä. Nykin matkalla maistetut temaki- sushitötteröt olivat myös melko hauskoja, joten kääräisin täytteitä myös tötteröön, ja ihme ja kumma, tötteröthän pysyivät jopa kasassa, mitä ensin hieman epäilin. Susheilla tuli herkuteltua siis aivan urakalla, ja sushihimoa taltutettua taas hetkeksi.

Ainekset:
Nori-merilevälevyjä
sushiriisiä
kylmäsavulohta
avokadoa
paprikaa
porkkanaa
retiisiä
tuoretta inkivääriä

+ koristeluun seesaminsiemeniä
+ dippailuun soijakastiketta ja wasabia

Maustekastike 4 dl:lle sushiriisiä:
7 rkl riisiviinietikkaa
½ rkl suolaa
4 rkl sokeria

Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä sushiriisi keittämisen jälkeen laakeaan astiaan.

Valmista riisille maustekastike: Sekoita riisiviinietikka, suola ja sokeri. Kaada seos riisin päälle ja kääntele lastalla varovasti riisin sekaan, jotta mausteseos leviää tasaisesti. Anna riisin jäähtyä hyvin ennen sushien valmistamista.


Valmista sushien täytteet:
Halkaise avokado ja poista siemen. Koverra hedelmälihat lusikalla pois kuoristaan ja viipaloi ne. Pese paprika ja poista simenet. Leikkaa paprika ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja pese porkkanat ja leikkaa ohuiksi 10 cm tikuiksi. Pese retiisit (halutessasi voit myös kuoria) ja viipaloi ne. Kuori pätkä inkivääriä ja raasta se ohueksi raasteeksi. Viipaloi myös kylmäsavulohi. 

Makirullat:
Levitä bambumatto leikkuulaudan päälle. Aseta merilevälevy bambumatolle. Levitä merilevän päälle ohut kerros riisiä ja merilevälevyn alareunaan valitsemiasi täytteitä. Kääri merilevä napakaksi rullaksi alareunasta (jossa täytteet) aloittaen, bambumattoa apuna käyttäen. Kun olet käärinyt rullat, leikkaa kääröt annospaloiksi terävällä veitsellä.

Kalifornian sushirullat:
Levitä sushiriisiä merilevälevyn päälle ja sirottele päälle seesaminsiemeniä. Levitä tuorekelmu riisin päälle ja käännä ylösalaisin. Asettele täytteet merileväarkin alareunaan ja kääri rullalle. Leikkaa käärö annospaloiksi terävällä veitsellä.


Nigiri-sushit:
Kasta sormet vedessä ja muotoile riisistä soikeita palloja. Aseta soikioiden päälle pala lohta.

Temaki-sushitötteröt:
Leikkaa merilevälevy puoliksi, joko kolmioiksi tai suorakaiteen muotoon. Asettele täytteitä arkille ja kääräise rullalle. Kostuta merilevän uloimman kerroksen kulmaa hieman vedellä, jotta se tarttuu kiinni.


Tarjoile sushit tuoreena soijakastikkeen ja wasabin kanssa. Valmista soijadippi soijakastikkeesta ja wasabista, ja dippaa sushirullia siinä. Juomaksi sushien kanssa sopii kuiva valkoviini tai vihreä tee.


lauantai 1. maaliskuuta 2014

Aasialainen lohisalaatti

Miltä kuulostaisi mukavasti rouskuva salaatti aasialaisilla vivahteilla höystettynä? Ajatuksissa tällainen salaatti oli pyörinyt jo jonkin aikaa, kunnes viimein sain sen toteutettua. Raaka-aineina halusin käyttää ehdottomasti korianteria, porkkanaa, sokeriherneitä, chiliä sekä cashewpähkinöitä. Näistä muodostuikin kiva kokonaisuus, romainesalaatin ja kaalin kera. Tein salaatille myös aasialaistyylisen kastikkeen, johon tuli mukavasti potkua valkosipulista, inkivääristä ja limetin mehusta. Tuo limetti onkin ihanan raikas lisä salaatteihin ja varsinkin näin kevään tullen, sen käyttö tulee todennäköisesti lisääntymään. Salaatin pääraaka-aineena käytin aina niin herkullista kylmäsavulohta.

 
Ainekset:
200g kylmäsavulohta tai graavilohta
2 porkkanaa
pala punakaalia
150 g sokeriherneitä
½- 1 chili
romainesalaattia
korianteria maun mukaan
cashewpähkinöitä paahdettuna

Kastike:
2 tl inkivääriä raastettuna
1-2 valkosipulinkynttä
 puolikkaan limetin mehu
1 rkl soijakastiketta
2 tl hunajaa
1 tl riisiviinietikkaa
0,5 dl öljyä




Huuhtele salaatti ja kaali, kuivaa ne hyvin. Revi salaatti tarjoiluvadille, viipaloi punakaali ja lisää salaatin sekaan. Pese porkkanat ja kuori ne. Leikkaa porkkanat tikuiksi. Huuhtele chili ja leikkaa se renkaiksi, poista siemenet. Jos käytät pakastettuja sokeriherneitä, keitä ne pakkauksen ohjeen mukaan. Tuoreet herneet ovat rapsakampia, joten ne rouskuvat salaatissa mukavasti. Lisäile ainekset salaatin sekaan. Viipaloi lohi ja asettele viipaleet ruusukkeiksi salaattiin. Paahda cashewpähkinät pannulla ja lisää salaattiin.

Valmista kastike: Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Raasta inkivääri ja lisää kippoon valkosipulien sekaan. Lisää puolikkaan limetin mehu, soijakastike, hunaja, riisiviinietikka ja öljy. Sekoita hyvin. Maistele kastiketta ja lisäile aineksia maun mukaan jos tarpeellista. Lisää kastike salaatin sekaan.


torstai 7. marraskuuta 2013

Sushi-ilta

Muutaman viikon takaiselle avokado-wasabidipistä jääneelle wasabin jämälle täytyi keksiä käyttöä ja siihen loistavasti sopivat sushit olivat juuri sitä, mitä viikonloppu kaipasi. Edellisestä sushien väkertämisestä oli ehtinyt kulua jo tovi, joten oli jo aikakin kaivella bambumattoa laatikon pohjalta pölyttymästä. Nopean kauppareissun jälkeen loputkin tarvikkeet olivat kasassa ja oli aika ryhtyä hommiin. Sushien tekeminen on kaikin puolin oikein mukavaa puuhaa ja innostuksissaan susheja tuli tehtyä melkoinen kasa. 

Sushiriisin olen yleensä korvannut ihan tavallisella puuroriisillä, kuten tälläkin kertaa. Kun puuroriisin maustaa hyvin riisiviinietikalla, sokerilla ja suolalla, tulee riisistä mielestäni tarpeeksi hyvää susheihinkin laitettavaksi. Mutta tämäkin makuasia, toiset vannovat pelkän sushiriisin nimeen. En tiedä, miksi sushia ei ole tullut tehtyä tämän useammin, niin hyvää se taas kerran oli. Ja kylmäsavulohi avokadon kera yksinkertaisen mahtava täyteyhdistelmä!

Ainekset:

4 dl sushiriisiä tai puuroriisiä
1 paketti (5 kpl) merilevälevyjä
riisiviinietikkaa
wasabia
soijakastiketta
suolaa
sokeria
kylmäsavulohta
avokadoa
kurkkua

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Levitä riisi keittämisen jälkeen laakealle vadille.

Valmista sushiviinietikka: Sekoita 7 rkl riisiviinietikkaa, ½ rkl suolaa ja 4 rkl sokeria. Kaada seos riisin päälle ja kääntele lastalla varovasti riisin sekaan, että se leviää tasaisesti. Anna riisin jäähtyä.


Valmistele sushien täytteet: Halkaise avokado ja poista siemen. Koverra hedelmäliha avokadosta lusikalla ja viipaloi se. Huuhtele kurkku ja leikkele se ohuiksi pitkiksi tikuiksi. Viipaloi kylmäsavulohi.


Levitä bambumatto leikkuulaudan päälle ja aseta merilevälevy bambumaton päälle.
Levitä merilevän päälle ohut kerros riisiä ja merilevälevyn alalaitaan valitsemiasi täytteitä. Kääri levy napakaksi rullaksi bambumaton avulla. Kun olet käärinyt kaikki rullat, leikkaa sushirullat annospaloiksi tarjoiluvadille.

Tarjoile sushit soijakastikkeen kanssa, mihin on sekoitettu hieman wasabia. Juomaksi sushien kanssa soveltuu hyvin vihreä tee tai valkoviini. Kuinka herkullista!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Friteeratut banaanit

Lauantai-illan aasialaisista karamellipossutunnelmista oli luontevaa jatkaa seuraavana päivänä aasialaissävytteisen jälkiruoan merkeissä. Friteerausta tulee harrastettua melkoisen harvoin mutta kun pääsimme alkuun possun kanssa, niin jatketaan nyt sitten banaaneillakin. Friteeratut banaanit valmistuivat Hellapoliisi- blogin reseptiä mukaillen pienin muunnoksin.

Ainekset:

4 banaania (leikkaa puoliksi)
vaniljajäätelöä
cashewpähkinöitä

Friteeraustaikina:
1 dl vehnäjauhoja
3/4 dl maizenaa
1 ½ rkl leivinjauhetta
2 dl vettä
1 rkl palmusokeria

Sekoita taikinan ainekset keskenään ja anna taikinan tekeytyä noin 15 minuuttia.

Lisäksi tarvitset n. ½ - 1l rypsiöljyä (riippuen kattilasta koosta.)

Kuumenna rypsiöljy noin 180-asteiseksi. Kasta banaanin puolikkaat kauttaaltaan taikinaseoksesssa. Friteeraa banaanit kullanruskeiksi ja nosta leivinpaperin päälle valumaan.

Tarjoile vaniljajäätelön, siirapin ja cashewpähkinöiden kanssa.


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Farangin karamellipossu

Tomi Björckin ja Matti Wikbergin luotsaamassa Farangissa syöty karamellipossu on ehdottomasti yksi tämän vuoden makuhermoja hellivimmistä ja mieleenpainuvimmista ruokakokemuksista. Bongatessani tämän herkun ohjeen Glorian ruoka & viini- lehdessä (3/2013) oli tätä tietenkin kokeiltava myös omassa kotikeittiössä. Karamellipossun valmistus tulee aloittaa päivää ennen sen tarjoamista, joten perjantaina suunnistin paikalliseen kauppahalliin possunniska mielessä. Sen jälkeen lähdin metsästämään muita tarvittavia raaka-aineita, jotka löytyivätkin kätevästi korianterinjuurta lukuun ottamatta. Korianterinjuuri jäi siis tällä kertaa karamellipossusta pois. 

Ensimmäisen päivän valmistelut sujuivat erittäin näppärästi huumaavassa inkiväärin tuoksussa, ensin lientä keitellessä ja myöhemmin kasleria uunissa haudutellessa. Toisen päivän valmistelut vaativat toki hieman aikaa ja kärsivällisyyttä useiden vaiheidensa vuoksi mutta loppujen lopuksi karamellipossu ei ollut ollenkaan niin suuritöinen kuin olin aluksi kuvitellut. Tähän yhteen kertaan karamellipossun valmistus ei takuulla jäänyt, koska lopputulos oli aivan MIELETTÖMÄN hyvää. Pakko todeta, että tämä ruoka on kyllä kaiken hehkutuksen ja ylistyksen arvoinen. Yllätyin itsekin, kuinka erittäin lähelle alkuperäistä Farangin karamellipossun makua pääsimme, enkä ainakaan itse huomannut tuon korianterinjuuren puuttumista. Ehkä ensi kerralla (jos löydän sitä jostain) kokeilen vielä korianterinjuurenkin kanssa, siihen asti unelmoidaan siitä seuraavasta karamellipossun valmistuskerrasta..


Ainekset:
600 g possunniskaa eli kasleria
n. 7 cm:n pala inkivääriä
1 l vettä
1 valkosipulinkynsi
1 korianterinjuuri
2 tl valkopippuria
2 dl valkoviiniä
4 dl vähäsuolaista soijaa
½ dl ketjab manista eli makeaa soijakastiketta
1 dl osterikastiketta

2.päivä
2 ½ dl lihan haudutuslientä
4 tähtianista
1 kanelitanko

Karamelli
5 ½ dl palmusokeria
1 dl sokeria
1 dl  vettä

Paahdetut sipulit
2 salottisipulia
5 valkosipulinkynttä
2 rkl rypsiöljyä

Lisäksi
n. 5 dl rypsi- tai auringonkukkaöljyä
2 punaista chiliä
1 puntti korianteria
3 rkl riisiviinietikkaa


1. päivä: Aloita karamellipossun valmistus päivää ennen sen tarjoilemista. Ota liha huoneenlämpöön kaksi tuntia ennen liemen valmistamista.

Kuori ja lohko inkivääri. Kiehauta kaikki liemen ainekset kattilassa. Laita liha kokonaisena uunin kestävään vuokaa tai kattilaan. Kaada liemi sen päälle. Hauduta lihaa kannen alla uunissa 160-asteessa noin 3-4 tuntia. Huolehdi, että liha pysyy koko kypsennyksen ajan liemen peitossa.


Nosta liha haudutuksen jälkeen vuokaan. Peitä vuoka kelmulla ja laita paino lihan päälle. Nosta liha jääkaappiin yöksi.

2. päivä: Kuori hyytynyt rasva liemen päältä. Mittaa liemestä 2½ dl kattilaan. Lisää sekaan tähtianikset ja kanelitanko. Kiehauta liemi sekä jäähdytä se haaleaksi. 

Valmista karamelli: Mittaa sokerit ja vesi tyhjään kattilaan. Kuumenna miedolla lämmöllä kunnes sokeri liukenee. Keitä seosta kunnes sokeri alkaa tummumaan ja tuoksumaan paahteiselta. Sekoita koko ajan. Lisää haudutusliemi seokseen varoen, koska seos saattaa kiehahtaa voimakkaasti. 

Paahda sipulit: Kuori ja hienonna salottisipulit sekä valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit rapeiksi paistinpannulla tilkassa öljyä. 

Friteeraa possut: Leikkaa possu paloiksi. Lämmitä friteerausöljy kattilassa 170-asteiseksi. Friteeraa palat kullanruskeiksi parin minuutin ajan. Valuta paloista ylimääräinen öljy pois.


Huuhdo chilit, viipaloi ne ja poista siemenet. Hienonna korianteri. Yhdistä possu, karamelli, sipulit, chilit ja korianteri tarjoiluvadille. Pirskottele päälle riisiviinietikkaa. Tarjoile heti.


Karamellin määrää reseptin mukaan tehtynä pidimme melko reiluna ja kaikki karamelli ei tarjoiluvatiin mahtunut. (Tarjoiluvadin olisi kai täytynyt olla syvempi.) Mutta ei hätää, ei ylimääräinen karamelli varmasti hukkaan mene!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...