Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bataatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bataatti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Lauantai-illan herkuttelua: Bataattilohkoja, naudan sisäfilettä ja värikästä salaattia

Lauantai-ilta ja hyvä ruoka kuuluvat ehdottomasti yhteen! Bataattilohkot kera mehevän pihvin ja salaatin olivat maukas kokonaisuus, jota täydensi hyvä espanjalainen punaviini. Teimme kyseisiä bataattilohkoja ensimmäistä kertaa ja kuinka herkullisia niistä tulikaan! Jotkut lohkoista jäivät hieman pehmeiksi, joten ensi kerralla voisi kokeilla hieman korkeampaa uunin lämpötilaa, jos haluaa lohkoista mukavan rapeita, "ranskalaismaisia". Mutta hyviä ne olivat näinkin, chili & paprika-perunakuorrute soveltui myös bataateille erityisen hyvin. Bataattilohkot ovat kiva makeampi vaihtoehto perunalohkoille, jotka vaihtuivat kaupassa hetken mielijohteessa bataattiin ja hyvä niin, tulipahan kokeiltua bataattia perunoiden sijaan. Naudan sisäfilepihvit nuijimme melko ohuiksi ja mausteena toimi ainoastaan suola ja mustapippuri. Herkullista!

Ja tietenkin hyvään pihviateriaan kuuluu myös raikas lisukesalaatti ja siinä mentiinkin aivan perinteisellä linjalla. Vastaavanlainen salaatti on tainnut näkyä täällä blogissa aiemminkin, joten suippopaprika, kurkku ja punakaali pysynevät salaattiraaka-aineiden suosikkilistalla tässä keittiössä edelleen. 

Bataattilohkot:
4 bataattia
chili & paprika-perunakuorrutetta
oliiviöljyä

Kuori bataatit ja leikkaa ne lohkoiksi. Laita lohkot kulhoon ja kaada sekaan loraus oliiviöljyä.
Mausta perunakuorrutteella. Pyörittele bataattilohkoja kulhossa, jotta ne maustuvat kunnolla. Levitä lohkot leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225-asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes lohkot ovat kypsiä.

Salaatti:
suippopaprikaa
kurkkua
punasipulia
punakaalia
jäävuorisalaattia
mustapippuria
oliiviöljyä

Huuhtele salaatit ja kaali sekä kuivaa ne. Revi salaatti tarjoilukulhoon ja viipaloi punakaali. Huuhtele suippopaprika ja leikkaa renkaiksi, poista siemenet. Huuhtele kurkku ja kuori siitä suikaleita perunankuorimaveitsellä. Kaada salaatin sekaan oliiviöljyä sekä mausta mustapippurilla.


Naudan sisäfilepihvit: Nuiji pihvit haluamaasi paksuuteen, ja hiero pintaan hieman suolaa ja mustapippuria. Anna pihvien olla huoneenlämmössä noin tunti ennen paistamista. Paista pihvit kuumalla pannulla tilkassa öljyä, lisää suolaa ja mustapippuria tarpeen mukaan.


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Vuohenjuustoinen bataattipatee

Bataatti on herkullinen ja erityisesti näin joulun alla hyvä vaihtoehto perinteiselle perunalle. Makeutensa ansiosta se sopii hyvin joulupöytään ja erilaisiin jouluisiin ruokiin. Maku-lehden (7/2013) ohjeella intouduin tekemään pateeta ensimmäistä kertaa elämässäni ja tämän pateen pääraaka-aineeksi pääsi herkullisen makea bataatti. Pateethan ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan melko helppoja ja nopeita valmistaa, täytteet vain sekaisin, vuokaan ja vesihauteeseen kypsymään. Vuohenjuusto ja timjami kruunasivat hienosti tämän bataattiherkun ja vuohenjuusto maistuikin pateessa melko voimakkaasti. Mutta tämä siis ainoastaan positiivinen seikka, jos vuohenjuustosta tykkää!

Ainekset:

1 bataatti (500-600g)
1 prk keitettyjä kikherneitä (400/265g)
150 g vuohenjuustoa
2 rkl korppujauhoja
1 rkl sitruunamehua
1 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 kananmunaa
½ dl tuoretta timjamia hienonnettuna (laitoin kuivattua)

Vuokaan:
voita
2 rkl seesaminsiemeniä

Koristeeksi:
100 g vuohenjuustoa viipaleina
timjamia

Kuori ja paloittele bataatti. Keitä bataattipalat pehmeiksi ja valuta ne. Kumoa palat kulhoon. Lisää valutetut kikherneet, vuohenjuusto, sitruunamehu, hunaja, suola ja mustapippuri. Sekoita seos tasaiseksi. Lisää kananmunat ja timjami, sekoita hyvin. Voitele vuoka (n. 1 litra) ja leivitä se seesaminsiemenillä. Kaada bataattiseos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta pateevuoka isoon uunivuokaan ja kaada ympärille kiehuvaa vettä pateevuoan puoliväliin saakka. Kypsennä pateeta vesihauteessa 175-asteisessa uunissa noin 55 minuuttia. Kumoa kypsä patee uuninkestävälle tarjoiluvadille. Levitä päälle vuohenjuustoviipaleita. Paahda pateeta vielä 225-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia.


Koristele valmis bataattipatee timjamilla. Tarjoa lämpimänä lisäkkeenä esimerkiksi broilerin tai muun lihan kanssa.


maanantai 14. lokakuuta 2013

Rapeat juuressipsit ja avokado-wasabidippi

Valloittavan rapsakat ja ihanasti rouskuvat juuressipsit ovat mainio vaihtoehto perinteisille sipseille. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla! Ja mikä parasta, juuressipsejä voi vetää hyvällä omalla tunnolla vaikka ison kulhollisen. Nam!

Juuressipsit:

porkkanaa
bataattia
lanttua
oliiviöljyä
suolaa

Pese ja kuori pari porkkanaa, lanttu ja bataatti. Leikkaa juureksista pitkulaisia suikaleita perunankuorimaveitsellä. Laita suikaleet kulhoon, lisää sekaan loraus oliiviöljyä ja kunnon ripaus suolaa. Sekoita. Levitä suikaleet uunipellille leivinpaperin päälle. Paista suikaleita uunin alatasolla 175-asteessa noin 15-20 minuuttia, laske sen jälkeen lämpö noin 80-asteeseen ja pidä suikaleita uunissa kunnes ne alkavat olla rapsakoita, noin 40 minuuttia. Varo polttamasta juureksia! Lisää suolaa tarvittaessa makusi mukaan.



Herkullistakin herkullisempi Avokado-wasabidippi sopii juuressipseille valtavan hyvin. Dipin resepti on mukailtu Sara La Fountainilta 24kitchenistä.



Avokado-wasabidippi:

2 avokadoa
2 dl kermaviiliä
1-2 valkosipulinkynttä
n. 3 tl wasabia (maun mukaan!)
ripaus suolaa

Halkaise avokado ja poista kivi. Koverra sisältö kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Lisää kermaviili, hienonnettu valkosipulinkynsi ja wasabi kulhoon avokadojen sekaan. Mausta ripauksella suolaa. Sekoita sauvasekoittimella. Lisää wasabia ja suolaa maun mukaan.

 

Ja sitten vain herkuttelemaan! Kuvassa myös herkullisia ja mukavan rapeita lehtikaalisipsejä, joista reseptiä myöhemmin..


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Uunibataatit

Ainekset: 2 henkilölle

2 bataattia
oliiviöljyä
mustapippuria 
suolaa 

Huuhtele bataatit hyvin ja halkaise ne kolmeen osaan. Leikkaa päätypalojen päät tasaisiksi, että bataatit pysyvät pystyssä. Asettele bataatit uunipellille leivinpaperin päälle. Kaada päälle loraus oliiviöljyä. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

Paista uunissa 200-asteessa noin tunti tai kunnes bataatit ovat pehmenneet. Tarjoile lämpiminä.

Tällä yksinkertaisella reseptillä herkullisten uunibataattien teko on helppoa! Uunissa bataatti pehmenee melko pehmeäksi, joten kuori pitää bataatin hyvin kasassa. Uunibataatit sopivat hyvin lisukkeeksi esimerkiksi perunan tilalle.


perjantai 3. toukokuuta 2013

Bataattisipsit


Nämä bataattisipsit ovat todella helppotekoisia ja maistuvat ihanilta!


Ainekset:

bataattia
rypsiöljyä
mustapippuria
suolaa


























Leikkaa perunankuorimaveitsellä bataatista ohuita siivuja. Levitä bataattisiivuja leivinpaperin päälle uunipellille ja voitele ne rypsiöljyllä, johon on sekoitettu pippuria ja suolaa. Paista siivuja uunissa 175-asteessa noin 5 minuuttia ja laske uunin lämpötila 100-asteeseen. Paista n. 40 minuuttia tai kunnes lastut alkavat tummua ja rapsakoitua.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...