Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pinaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pinaatti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Kesän hyötykasveja ja puutarhahommia

Kauan ja hartaudella odotettu kesä on vihdoin saapunut, joka tarkoittaa myös sitä, että pienoinen terassi- ja takapihapuutarha on herännyt jälleen talvihorroksesta eloon. Istutuspuuhat aloitin toukokuun viimeisellä viikolla, mutta vasta nyt sain aikaiseksi räpsiä muutamia kuvia tämän kesän viljelyksistä (tai ainakin viljelysten yrityksistä). Valkoiseen puulaatikkoon laitoin tuttuun tapaan basilikaa, timjamia, viinisuolaheinää ja uutena tulokkaana rosmariinia, jota kasvattelen nyt tänä kesänä ensimmäistä kertaa ja kerralla muutaman taimen voimin.


 
Puutarhalla tuli tehtyä myös muutamia heräteostoksia, koska uusia lajikkeitahan on aina mukavaa kokeilla ja seurailla niiden kasvua pitkin kesää. Toivotaan kovasti, että satoa saadaan, ainakin puutarhurin mukaan amppelitomaatin, amppelikurkun ja napostelupaprikan pitäisi olla lajikkeina hyvinkin satoisia mutta katsotaan nyt mitä tulee. Chilinkasvatuksesta viime kesänä innostuneena, päätimme hieman laajentaa chilivalikoimaamme ja nyt yhden ruukun sijasta chiliä kasvaa neljässä ämpärissä. Viime kesänä hyvinkin satoisaksi todettu Bhut Jolokia jatkaa eloaan vielä talvehdittuaankin ja satoa näyttäisi tänäkin kesänä tulevan. Bhut Jolokian lisäksi ostin taimen miedompaa keskitulista Loco- chililajiketta ja äidiltäni saadut kaksi chilintainta porskuttavat nekin jo kovaa vauhtia. Innolla siis odotan millainen chilikesä tästä kehkeytyy!


Viljelylaatikkoon laitoin viime kesän tapaan sipuleita sekä puna- että keltasipulia. Sipuleita iskin takapihalle myös yhden kukkapenkin reunaan, koska viime kesänä viljelylaatikon sipulit hupenivat parempiin suihin liiankin nopeasti, joten niitä kasvettelisi mielellään enemmänkin jos tilaa vain olisi. Tai olisihan sitä tietysti jos rakentelisi toisenkin viljelylaatikon mutta mennään nyt ainakin tämä kesä näillä. Viljelylaatikkoon kylvin myös salaattia kahtena eri lajikkeena sekä rucolaa ja pinaattia. Siemenet ovat lähteneet itämään hyvin ja näyttää siltä, että oman sadon salaattia ei tarvitse enää kovin kauaa odotella. Ainakin viime kesänä salaatti oli erittäin satoisaa ja omilla salaateilla mentiinkin pitkälle loppukesään, joten toivottavasti näin tulee olemaan myös tänä keäsänä. Pinaatti ja rucola ovat siemenistä kylvettyinä uusia tuttavuuksia, joten odotukset ovat korkealla! 

Puutarhalta ostin myös pari lehtikaalin tainta, jotka istutin ruohosipulin viereen. Lehtikaali on aivan liian aliarvostettu hyötykasvi ja sitä voisi viljellä enemmänkin, niin hyvänmakuisia ja monikäyttöisiä sen lehdet ovat. Sopii toivoa, ettei kaalitoukat iske ja tee tuhojaan!




keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Grillatut kolmioleivät tomaatti-pinaattisalsalla

Grillissä paahdettuna leivistä tulee mukavan rapsakoita ja ne maistuvat herkullisilta pelkän levitteenkin kanssa. Myös erilaiset salsat sopivat grillatuille paahtoleiville erityisen hyvin ja ne myös raikastavat muutoinkin usein melko tuhtia grilliruokaa. Tein tällä kertaa salsaa tomaateista ja aurinkokuivatuista tomaateista, joiden sekaan lisäilin pinaattia ja punasipulia. Muutkin yrtit sopivat sekaan mainiosti ja ensi kerralla aionkin kokeilla samaa basilikalla, joka maistuu erityisen hyvin tomaattien rinnalla. Paahtoleipien kanssa grillissä kypsyi kanaa, jonka lisukkeena söimme raikasta tomaattisalaattia.



Ainekset:
5 tomaattia
1/4 purkillista aurinkokuivattuja tomaatteja
puolikas punasipuli
kourallinen tuoretta pinaattia
mustapippuria

+ ruispaahtoleipää ja (sinappia)
 


Leikkaa paahtoleivistä reunat pois ja leikkaa leivät keskeltä kahtia eli kolmioiksi. Grillaa ne kevyesti molemmin puolin.

Pese tomaatit ja pilko ne vähintään neljään osaan. Poista siemenet ja muu pehmytosa. Pilko tomaatit kuutioiksi. Pilko myös aurinkokuivatut tomaatit. Kuori sipuli ja hienonna se. Huuhtele pinaatin lehdet, kuivaa ne hyvin ja hienonna salsan sekaan. Mausta ripauksella mustapippurilla.

Tarjoile salsa grillattujen paahtoleipien päällä. Halutessasi voit sipaista leiville hieman sinappia antamaan lisämakua.


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Munakasta aurinkokuivatuilla tomaateilla ja kapriksilla, raikasta hedelmäsalaattia ja kirpsakkaa tyrnijuomaa

Voisiko aamua enää paremmin aloittaa, kuin ihanan ravitsevalla ja maukkaalla aamiaisella. Munakas on aamiaisien ehdoton kestosuosikki, josta saa sopivasti proteiinia ja energiaa uuteen päivään. Munakkaan kanssa on ihanaa nauttia jotain raikasta, ja siihen tarkoitukseen hedelmäsalaatti jogurtti-limekastikkeella sopii erityisen kivasti. Lisäksi halusin tankata hieman lisäpuhtia vitamiineista, joten sekoittelin herkullisen kirpsakan tyrnijuoman, johon lisäilin jäisiä tyrnimarjoja melko reilusti. Näillä eväillä päivästä ei voi tulla muuta kuin hyvä!

Munakas:

3 kananmunaa
2 dl valkuaista (Laitilan proegg)
aurinkokuivattuja tomaatteja
kapriksia
punasipulia
pinaattia
mustapippuria
loraus oliiviöljyä

Riko kananmunat kulhoon ja kaada sekaan valkuaista. Mausta ripauksella mustapippuria ja sekoita hyvin. Kuumenna pannu ja lisää loraus oliiviöljyä. Kaada munakasmassa paistinpannulle ja paista, kunnes pohja alkaa olla kypsä. Käännä munakas heittäen (jos uskallat) tai lastalla avustaen. Paista kypsäksi. Kumoa munakas lautaselle. Munakkaasta riittää hyvin kahdelle.

Valmista munakkaan täyte:  Huuhtele pinaatit ja kuivaa ne hyvin. Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit. Kuori punasipuli, puolita se ja leikkaa puolirenkaiksi. Yhdistä täytteen ainekset kulhossa ja mausta mustapippurilla ja lorauksella oliiviöljyä. Kaada sekoitus munakkaan päälle.


Hedelmäsalaattia jogurtti-limekastikkeella:
mangoa
persimonia
kiiviä
turkkilaista jogurttia
limetin raastettua kuorta + mehua
mintun lehtiä

Kuori kiivit ja mango sekä paloittele ne. Pese persimonit ja leikkaa viipaleiksi. Asettele hedelmät lautaselle. 

Valmista jogurtti-limekastike: Pese limetti hyvin ja raasta kuorta jogurtin sekaan. Voit puristaa sekaan myös hieman limetin mehua. Tarjoile jogurttikastike hedelmäsalaatin kanssa.


Tyrnijuoma:
jäisiä tyrnimarjoja
banaania
maustamatonta jogurttia
palmusokeria

Kuori banaani ja paloittele se. Yhdistä tyrnijuoman ainekset ja sekoita sauvasekoittimella tai tehosekoittimella. Kaada lasiin ja tarjoile kylmänä.


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Anjovis-pinaattipasta mantelilastuilla

Aivan ihana pasta! Kivan suolainen ja täydellinen kokonaisuus kuivan valkoviinin kanssa. Näin jossain lehdessä jokin aika sitten pastan, jossa oli käytetty raaka-aineina anjovista ja manteleita. Sen verran eksoottinen tuo yhdistelmä kai oli, että ajatuksiinhan se jäi. Olen käyttänyt anjovista ruoanlaitossa todella vähän, mutta nyt oli aika kokeilla, enkä tippaakaan kyllä kadu! Halusin pastaan hieman italialaista nostetta, joten lisäilin sekaan myös aurinkokuivattuja tomaatteja sekä kapriksia. Pinaatti toi pastaan kaivattua väriä ja vehreyttä, ja se viimeistelikin annoksen äärimmäisen maukkaaksi. Tämä oli oikeasti aika loistava pasta, vesi nousee kielelle jo pelkästä ajatuksesta!

Ainekset:
250 g pennepastaa
5 anjovisfilettä
puolikas purkillinen aurinkokuivattuja tomaatteja
1 punasipuli
70 g mantelilastuja
20 g kapriksia
kaksi kourallista (baby)pinaattia
oliiviöljyä
mustapippuria

Keitä pastat al denteksi. Kuori sipuli ja viipaloi se renkaiksi. Leikkele aurinkokuivatut tomaatit viipaleiksi. Paloittele anjovisfileet pieniksi kuutioiksi. Huuhtele pinaatti ja kuivaa hyvin. Sekoita anjovisfileet, punasipulit, aurinkokuivatut tomaatit, mantelilastut ja kaprikset. Heitä sekoitus paistinpannulle pinaattien kanssa ja paista kevyesti, kaada sekaan loraus oliiviöljyä ja mausta mustapippurilla. Yhdistä sekoitus pastan kanssa ja tarjoile heti.


lauantai 29. maaliskuuta 2014

Halloumi-viikunasalaatti belugalinsseillä

Herkullinen ja melko suolainen halloumijuusto muodostaa kivan kokonaisuuden miedon makuisten viikunoiden kanssa. Lisäksi halusin salaattiin lisää ruokaisuutta ja hieman proteiinia, joten kokeiluun päätyivät kasvismaailman kaviaariksikin kutsutut belugalinssit. Nämä mustat pienoiset pallerot ovat aromaattisuutensa ansiosta luksuslinssin maineessa, eikä kyllä suotta. Linssit pysyivät ehjinä koko keittämisen ajan ja mukavan kiinteän koostumuksensa ansiosta ne soveltuvat erinomaisesti salaatteihin. Linssejä maustoin mintulla halloumijuustoa mukaillen, mutta makua linssit saivat myös valkosipulista, siirapista ja balsamicosta suolan ohella. Tämänkertainen salaatti osoitti jälleen sen, että myös muutamasta hyvin valitusta raaka-aineesta saa koottua upean ja maistuvan kokonaisuuden!

Ainekset:
halloumijuustoa
viikunoita
(baby)pinaattia
jäävuorisalaattia

+ salaatin koristeluun makeaa balsamicokastiketta

Belugalinssit:
1 dl belugalinssejä
1 valkosipulinkynsi
 n. 2,5 dl keitinvettä+ 1 tl suolaa
n. ½ dl tuoretta minttua hienonnettuna
1 rkl tummaa siirappia
1 rkl balsamicoa
suolaa
mustapippuria

Valmista Belugalinssit: Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Kaada kattilaan tilkka oliiviöljyä ja kuullota valkosipulisilppua. Huuhtele linssit ja kaada ne kattilaan. Lisää vesi. Mausta vesi suolalla (kannattaa laittaa tarpeeksi, noin 1 tl, jotta linssit saavat makua.) Keitä linssejä noin 30 minuuttia. Kaada linssit lävikköön, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Laita linssit kulhoon ja sekoita joukkoon siirappi, balsamico, minttu ja lisää suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Tarkasta maku ennen tarjoilua.

Huuhtele salaatit ja pinaatit ja kuivaa ne hyvin. Halkaise viikunat. Viipaloi halloumijuusto 6 osaan. Paista juustoviipaleet kullanruskeiksi. Kokoa salaatti lautaselle ja viimeistele balsamicokastikkeella.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...