keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Varhaiskaalisalaattia ja paistettuja ahvenfileitä

Varhaiskaali on monelle kotikokille yksi alkukesän odotetuimmista herkuista ja nyt kun tätä ravinteikasta vihannesta on tarjolla, täytyy siitä myös valmistaa herkkuja toisensa jälkeen. Yksinkertaisimmillaan kaali on kuullotettuna öljyssä paitinpannulla, jolloin sekaan voi heitellä haluamiaan kasviksia mielin määrin. Hanna Gullichsenin blogista bongattu varhaiskaalisalaatin ohje on ihanan raikas ja koska kaali rouskuu niin mukavasti raakana, on se salaattiin mielestäni aivan mainio lisä. Kermaviilin korvasin turkkilaisella jogurtilla sen kuuluessa melkeinpä jääkaappimme vakiovarusteisiin ja kananmunia laitoin kahden sijasta kolme. Kananmuna antoi salaattiin ruokaisuutta ja varhaiskaali-kananmuna yhdistelmä toimi aivan mielettömän hyvin. Luulenkin, että tästä saattaa tulla meidän keittiön tämän kesän suosikkilisuke niin kalalle kuin kanallekin. Varhaiskaalisalaatin rinnalle paistoin ahvenfileitä, joista tuli niistäkin todella herkullisia. 

Ainekset:
n. 1,5 dl turkkilaista jogurttia
puolikas ruukku tilliä hienonnettuna
1 rkl Dijon-sinappia
loraus sitruunamehua
3 keitettyä kananmunaa
suolaa
mustapippuria

Keitä kananmunat ja jäähdytä ne. Kuori munat ja hienonna ne haarukalla. Poista kaalista uloimmat lehdet ja huuhtele se. Leikkaa kaali suikaleiksi. Sekoita turkkilainen jogurtti, hienonnettu tilli, sinappi, sitruunamehu ja kananmunat. Sekoita kastike hyvin ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita kastike kaalin joukkoon. Lisää tarvittaessa suolaa ja mustapippuria.


Ahvenfileet:
ahvenfileitä
kevätsipulia
sitruunaa

Leivitykseen:
ohrajauhoja
korppujauhoja
mustapippuria
suolaa

Huuhtele ahvenfileet ja kuivaa ne talouspaperilla. Sekoita korppujauhoja ohrajauhon sekaan ja mausta seos mustapippurilla ja suolalla. Leivitä ahvenfileet jauhoseoksessa. Paista ahvenfileet voissa ja ripottele pintaan vielä suolaa ja mustapippuria. Purista fileiden päälle hieman sitruunamehua. Tarjoa ahvenfileet kevätsipulin ja varhaiskaalisalaatin kanssa.


2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä. :) Ihanan raikkaita ja ei liian täyteen tupattuja reseptejä sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Varhaiskaalisalaatti oli kyllä todella herkullista kalan kanssa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...